Hotelli Tulagi

Historiallista fiktiota Tyyneltä mereltä

Month: joulukuu 2016

Viiston valon tarinoiden taustat 4/4

Näin jouluun laskeuduttaessa ajattelin kirjoittaa taustat viiteen viimeiseen tarinaan.

Hän sokaisi minut tieteellä

Words to Music -antologian kansi

Words to Music -antologian kansi

Tämä olikin mielenkiintoinen tapaus. Jo Authonomyn ajoilta, siis jostain vuodesta 2008, olen ollut tekemisissä useiden kaltaisteni kirjoittajien kanssa, ja olemme tehneet erilaisia projekteja vuosien varrella. Yhdysvaltain Keskilännessä asuva Michael Wells lähetti kerran 38 tuttavalleen kutsun novelliantologiaan, jonka nimeksi tuli Words to Music. Kirja on edelleen Amazonissa myynnissä.

Michael lähetti jokaiselle musiikkikappaleen, jonka hän sai kullekin satunnaisesti musiikkisoittimestaan ravistamalla sitä. Minä sain Thomas Dolbyn kappaleen ”She Blinded me with Science”, aika uskomaton sattuma sinänsä, koska olen ollut Dolbyn fani hänen ensilevystään saakka. Tuo kappale oli siis minulle hyvin tuttu.

ANT-20bis (Wikipedia)

ANT-20bis (Wikipedia)

Koska Michaelin sääntöjen mukaisesti kappaleesta ei saanut käyttää tarinaan mitään muuta kuin nimen, niin lähdin kehittelemään novellia 1930-luvun Neuvosto-Venäjälle. Sattumoisin olin nähnyt kirjassa ”The World’s Worst Aircraft” valokuvan Tupolev ANT-20 -lentokoneesta, joka on yksi maailman suurimmista koskaan rakennetuista, luvalla sanoen helvetillis-perkeleellisen kokoinen. Sommittelin sen ympärille tarinan johon sain sidottua myös pahamaineisen vankileirien saariston.

Michael pyysi minulta tähän antologiaan  toisenkin novellin, johon sain inspiraatioksi kappaleen ”Society”. Se oli minulle uusi, ja siksi olikin vähän vaikeampi siitä kovin innostua, mutta sain senkin tarinan valmiiksi. Sitä ei ole julkaistu suomeksi.

Ajattele myönteisesti

Tämäkin on perua kirjailijayhteistyöstä. Tunnen joitakin ihmisiä, jotka keskittyvät Flash Fictioniin, eli alle 500 sanan novelleihin. Hioakseen taitojaan he haastavat toisiaan kirjoittamaan kuvien pohjalta. Otin joskus osaa näihin haasteisiin, ja tämä on minusta yksi paremmista tuloksista. Kuvassa oli mies ja nainen, jotka seisoivat tiiliaidan eri puolilla. Naisella oli kahvikuppi ja hyvin lyhyt tukka. Mies poltti savuketta. He keskustelivat selvästi jostakin aiheesta, ja useimpien osallistuvien kirjoittajien tarinat olivatkin näiden keskustelujen kuvauksia.

Flashissa on todellakin haastetta tunkea tarinan tilanne, kehittely ja huippukohta noin pieneen tilaan. Yleensä novelleissa on 1 500 -3 000 sanaa aikaa rakennella kuviot, mutta näissä mennään täysillä alusta loppuun. Paljon on siis myös merkitystä sillä, mitä ei sanota. Pidän näiden kirjoittamisesta paljon.

Takku

Takku pohjautuu muutamalle ajatukselle. Ensiksi minulle tuli mieleen kerran se, miksi emme koskaan lue, että kaikkien tunteman suomenruotsalaisen kirjailijan töihin pohjautuvassa teemapuistossa tapahtuisi jotain muuta kuin matkailuelämyksiä. Tässä asiassa on mukana myös räävitön satiirisivusto panssarivau.nu, joka tarjosi männävuosina reseptejä mainitun teemapuiston asukkien metsästyskauden varalle. Tällainen kontrastin luominen toimiii aika hervottomasti, kuten esimerkiksi niissä Aku Ankan sarjakuvissa, joissa tekstit on vaihdettu aivan toisenlaisiksi.

Toinen teema tässä oli peikkometsä, jonka muistavat kaikki minun ikäiseni suomalaiset. Muistan siitä pääasiassa ne peikot joita siellä myytiin, ja sen, että kun olin pikkupoika, emme koskaan pysähtyneet sinne, vaan ajoimme aina ohi. Siksi kehittelin päässäni peikkometsästä varmasti elämää suuremman kokonaisuuden. Näistä aineksista keittelin sitten kasaan tällaisen novellin, jossa paha saa palkkansa ja metsässä vilisee kaikenlaisia otuksia.

Viisto valo

Viisto valo -kokoelman kansi Englannissa

Viisto valo -kokoelman kansi Englannissa

Kirjan niminovelli on perua siitä, että meillä kaikilla lienee toistuvia unia. Unimaailmani on varsin vilkas, viimeksi tänä aamuna heräsin varmana siitä, että työpaikkani Haaga-Helia oli muutettu sisäoppilaitokseksi ja että korkeakoulumme oli tehnyt tarjouksen Puolustusvoimille alokaskoulutuksen ulkoistamisesta. Aamulla olin varsin iloinen siitä, että uutta 3D-labraamme ei sittenkään tarvitse kalustaa uudelleen ampumaradaksi.

Unet kiehtovat minua yleisesti ottaen. Missä ne tapahtuvat? Onko kaikki vain aivojen lepotilan kemiaa, muistin siivoamista ja järjestämistä, vai onko unien takana kokonainen maailma? Joskus nuorena näin kahdesta kirjastonhoitajasta tehdyn dokumentin, jonka nimi oli ”Valvetilamme on unta”. He olivat vankasti sitä mieltä, että uni oli ihmisen oikea elämä, ja että nämä työntäyteiset päivämme taas jotain eteeristä unimaailmaa.

Tässä novellissa unella on vaikutusta päähenkilön elämään, mutta vasta sitten kun hän suostuu näkemään, miksi hän näkee sitä unta. Englantilaisen laitoksen kansi pohjautuu tähän novelliin, ja se on minusta karmivan hyvä, samoin kuin suomalaisenkin painoksen.

Jäähyväiskiertue

Usein sanotaan, että kun ihminen kuolee, hän näkee elämänsä kuin filmin pikakelauksella. Entä jos se ei olekaan pikakelaus? Tässä tarinassa pääsi googlettamaan vanhoja bluesmuusikoita oikein urakalla, ja tulihan sitä Spotifystakin etsittyä joitain näytteitä, että pääsi tunnelmaan.

Perusasetelmaltaan tämä on jälleen tätä spekulatiivista fiktiota, jossa kaikki on mahdollista, ja lukijan epäuskon hetken lykkääminen mahdollisimman pitkälle on se varsinainen haaste. Se onkin kaiken spekulatiivisen tekstin olennainen seikka; jotkut, kuten Roald Dahl, osaavat puskea sen hetken aivan viime sanoihin saakka, ja itsekin mielelläni ajattelisin niin, että tämänkään novellin lukija ei jättäisi sitä kesken siksi, että mieleen hiipisi sellainen ”just joo” -tunne.

Mutta sitähän en voi tietää, ettekä tekään, ennen kuin luette.

***

Näihin sanoihin päätän kirjan taustoittamisen, ja toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa, ja hyvää uutta vuotta!

Viiston valon tarinoiden taustat 3/4

Aito kirja

Aito kirja

Nyt kun Viisto valo on kaupassa ihan puusta tehtynä kirjanakin, on mukava jatkaa sen tarinoiden avaamista. Tässä tulee itsekin palanneeksi niihin tilanteisiin, joista aiheet ovat päähän pulpahtaneet, ja miettineeksi sitä, että on elämä sentään monimutkaista, -puolista, -syistä ja mielenkiintoista.

Katoavainen mies

Omar Khaijam on ihminen, joka jaksaa kiehtoa minua. Tulagin lukeneet muistavat hänet jo sen sivuilta. Isäni antoi minulle käteen kirjan ”Omarin malja” kun olin viidentoista kieppeillä, ja se vakuutti minut heti. Lyhyet nelisäkeet, ruba’it, mahduttavat pieneen sanamäärään valtavan, syvän ja vaikuttavan sanoman. Omarille ihminen on ihme, maailma samoin, ja maailman läpi vaeltaminen on suurinta mitä on. Tässä tarinassa halusin kertoa Omarista ihmisenä.

Omar oli matemaatikko myös, ja hänen kalenterinsa oli tarkempi kuin mikään muu sen ajan kalentereista. Silti hän ei pitänyt itseään mitenkään merkkihenkilönä, vaan vaeltajana, joka käy hyvin ilmi hänen nelisäkeistään. Se on sanottava, että nelisäkeiden käännökset ovat aina olleet hyvin vapaita, varsinkin ne kaksi ensimmäistä, jotka toivat Omarin länsimaiden tietoisuuteen. Edward Fitzgerald käytännössä kirjoitti runot uusiksi, Omarin henkeen tosin.  Varhaisimman suomennoksen teki Toivo Lyy, ja se on minusta ollut aina hieno.

 

Lordi Stantonin rykmentti

Tässä on siitä harvinainen tarina, että muistan ihan tarkkaan, mistä idea tuli. Katsoin historiadokumenttia eräänä sunnuntaina ja siinä käsiteltiin belgialaisia vapaaehtoisia, jotka perkaavat 1. maailmansodan taistelukenttiä metalliromusta, räjähteistä ja kentälle jääneistä vainajista. Muuan etsijä löysi mudan keskeltä muutaman kangaskaistaleen, tinanappeja ja sitten yksikkötunnuksen LTH. Hän selvitti sitten arkistojen kautta, että kyseessä oli jonkun englantilaisen lordin itse varustamasta ratsuväkirykmentistä, olkoon vaikka Lord Thomson’s Horse (Regiment).

Tästä tuli mieleeni se, että juuri tuohon kohtaan oli jonkun nuoren miehen vaellus päättynyt. Englantilaisethan pitävät juuri 1900-luvun taitteessa syntynyttä sukupolvea kadotettuna, kun niin moni sen miehistä sai surmansa noissa järjettömissä hyökkäyksissä. Jotkut kuitenkin jäivät aina henkiin, ja siitä tämä flash fiction -muotoinen tarina kertoo lyhyessä, tiiviissä muodossa. Tämä on parhaiten kilpailuissa menestynyt tarinani, ainoa jolla on voitettu – syyskuussa 2010 se voitti Flash500-kilpailin Englannissa.

Pesänjako

Tässä palataan perinteisen kummitustarinan jäljille Clas Ohlsonin kautta. Nykyäänhän Youtube pursuaa kummitustenmetsästäjiä, joilla on mukanaan iso joukko erilaisia laitteita ja härveleitä, joilla kummitusten esiintymistä koetetaan varmentaa ja tuoda uskottavammaksi (vielä on näkemättä sellainen video, jossa näin todella olisi). Näistä tulin ajatelleeksi lämpökameraa, joka on keskeistä tarpeistoa noilla metsästysretkillä, mutta en tuonut sitä tarinaan vain kummitusta varten.

Mitä taas tulee siihen rakennukseen, jossa tarina tapahtuu, niin luulen, että meillä kaikilla on tiedossamme jokin paikka, joka karmii jollakin tavalla. Sitä on vaikea sanoa, miksi karmii, mutta kumminkin.

Lähettäjät

Pieni osa ilmasotakirjoistani

Pieni osa ilmasotakirjoistani

Historiallista spekulatiivista tarinaa tällä kertaa. Tulagissahan on kohtaus, jossa Don Wheeler palaa rajan takaa sanomaan Jackille, että kun hänen aikansa kerran tuli, niin Jackin pitäisi päästää irti

hänestä. Tähän rajapintaan tartutaan tällä kertaa Saksan yllä 1943, englantilaisten yöpommituslentojen muodossa. Kun olen tuota hetkeä pohdiskellut, jossa ihminen lakkaa olemasta nykymuodossaan lihaa ja verta, niin onko siinä hetkessä muuta kuin yhden ihmisen elämän päätös (Koskenniemen sanoin ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”), vai onko siinä joku auttamassa?

Asetelma sinällään oli tietenkin minulle helppo, sen takia että olen tuon aihepiirin tarkkaan kolunnut. Kirjoja kertyi Tulagia kirjoittaessa noin 80 ja niistä on osa vieläkin hyllyssä. Tuo Saksan moukarointi, jota USA ja Englanti pommituslaivueineen tekivät päivin öin, on minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoinen siksi, että enoni oli jatkosodan aikaan Saksassa yöhävittäjäkoulutuksessa ja toi sieltä tullessaan aidon 3. Valtakunnan ilmapuolustuskartan. Olen luovuttanut sen enoni muiden sota-aikaisten aineistojen kanssa Ilmavoimien museoon Tikkakoskelle.

Tämä tarina on julkaistu myös Usvassa, jossa ilmestyy spekulatiivisia novelleja ja joskus vähän pidempiäkin tarinoita. Sen arvostelu ilmestyi myöhemmässä lehdessä.

Valkoinen talja

Vuorikiipeily on laji, jota itse en uskaltaisi suurin surminkaan harrastaa, mutta joka kiehtoo minua loputtomiin. Luin jo nuorena tarinoita ensinousuista Matterhornille, Eigerille ja Himalajan 8 000 metrin vuorille (joita on 14), ja kirja Himalajan valloitus vuodelta 1962 on tullut luettua moneen kertaan, samoin kuin Heinrich Harrerin The White Spider. 

Tarinan taustalla vaikuttaa myös Tintti Tiibetissä ja  Amerikassa vuolaana virtaava kansantarusto Bigfooteista ja muista kryptozoologian piiriin kuuluvista otuksista. Vaikka olenkin sekä rationalisti että skeptikko, proosan tekijänä antaudun mielelläni erilaisten virtausten vietäväksi ja katson, millaisia tarinoita niiden piiristä voisi löytyä. Eihän se ole keneltäkään pois, jos päästää mielikuvituksen valloilleen.

***

Ja sitten onkin enää viisi tarinaa seuraavaan postaukseen.

© 2017 Hotelli Tulagi

Theme by Anders NorenUp ↑