Hotelli Tulagi

Historiallista fiktiota Tyyneltä mereltä

Bloggareiden arvioita Viisto valo-lajitelmasta

Aito kirja

Aito kirja

Tähän mennessä  kuusi seitsemän bloggaria on arvioinut Viiston valon, ja vaikuttaa siltä että kaikki ovat pitäneet kirjasta. Novellikokoelmissa on aina se jännä puoli, että kaikki lukijat poimivat eri novellin omaksi lempparikseen, eikä minulla ole selvää kuvaa siitä, miten valinta tapahtuu. Pääasia tietenkin on, että jotain löytyy.

Lukaiskaapa tästä mitä heillä oli sanottavaa:

  1. Hemulin kirjahylly: ”Todellisessa maailmassa, niin. Novellien tapahtumat tuntuvat puoliksi yliluonnollisilta ja mahdottomilta, puoliksi mahdollisilta. Lukiessa mielessä pyörii ajatus, entä jos? ”
  2. Kirjanurkkaus: ”Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille spekulatiivisen fiktion ja suomikumman ystäville. Nämä novellit olivat viihdyttäviä, yllätyksellisiä ja hyvällä tavalla häiritseviä.”
  3. Lukutoukan kirjablogi: ”Olen viime aikoina innostunut entistä enemmän scifistä ja fantasiasta ja ylipäätään spekulatiivisesta fiktiosta joten Viisto valo tuli minulle kuin tarjottimella. Sen lisäksi että Hietala avasi minulle useamman kerran oven uskomattomiin maailmoihin jossa jotkin asiat voisivat vaikka tapahtuakin, osa menee tajunnan rajamaille.”
  4. Kirjan vuoksi: ”Hietala kirjoittaa sujuvaa tekstiä, juuri niin tiukkaa novellia kuin novellin pitää olla. Se jättää hieman tulkinnan varaa, mutta kertoo kuitenkin kaiken oleellisen. Kirja on varmaan erittäin mieluista luettavaa spekulatiivisen fiktion faneille, mutta osittain myös Hietalan teos sopii kauhun ystäville. Vaikka suoranaista kauhua novelleissa ei ole sen saattaa silti hyvin omassa mielessä miettiä tarinoihin.”
  5. Kirsin kirjanurkka: ”Novelleja yhdistää kokoelman nimeenkin nostettu viistous. Hietala leikittelee eri genreillä. Mukana on scifinsekaista kauhua ja dekkaria maagisen realismin mausteilla. Novelleihin nämä tvistit sopivat hyvin, koska lyhyessä muodossa niiden yllätysvaikutus toimii mukavasti. Huumoriakaan ei ole unohdettu, kuten juttuni alkuun poimimani sitaatti osoittaa.”
  6. Luetut.net: ”Heti ensimmäisen novellin myötä lukijalle selviää, että nyt on astuttu maagiseen maailmaan, jossa valolla on tavalla tai toisella pieni mutta tärkeä rooli. Heikki Hietala hallitsee spekulatiivisen fiktion. Hän nyrjäyttää todellisuuden pois raiteiltaan ja repii realismin rajoja. Kaikki yhdeksäntoista novellia tarjoavat lukijalle jotain sopivasti yllättävää. Vaikka alussa kertomus vaikuttaa realistiselta, yllättäen todellisuus heittää kuperkeikan ja kaikki muuttuu ihanan järjettömäksi.” 
  7. Kirjojen keskellä:  ”Reilut neljä vuotta sitten luin Heikki Hietalan Tulagi Hotel-esikoisromaanin ja ihastuin syvästi. Kirjan tunnelmat ja upeat maisemat ovat edelleen raikkaina nautinnollisen lämpiminä mielessäni. Novellikokoelma Viisto valo olisi saattanut jäädä minulta kokonaan lukematta, ellen olisi kirjastossa jotain muuta etsiessäni siihen sattumalta törmännyt.
    Viisto valo -kokoelman novellit ovat monipuolisia, mutta enimmäkseen tavalla tai toisella kauhuksi luokiteltavissa. Novellit sijoittuvat eri aikoihin ja paikkoihin, joten tyyliltään ne ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Suosikeiksini nousivat hivenen lovecraftmainen Tuuli pilleissä ja kovin suomalaisen tuntuinen Näin on.”

Olenpa todellakin iloinen näistä kaikista ja kiitän lukijoita kauniista sanoistaan!

Olisi mukava, jos kertoisit minulle löytäessäsi uuden blogin, jossa kirja arvioidaan. Se käy kätevästi kommentoimalla tähän blogimerkintään.

Muista myös Viiston valon tarinoiden taustat: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4.

Loading

Viiston valon tarinoiden taustat 4/4

Näin jouluun laskeuduttaessa ajattelin kirjoittaa taustat viiteen viimeiseen tarinaan.

Hän sokaisi minut tieteellä

Words to Music -antologian kansi

Words to Music -antologian kansi

Tämä olikin mielenkiintoinen tapaus. Jo Authonomyn ajoilta, siis jostain vuodesta 2008, olen ollut tekemisissä useiden kaltaisteni kirjoittajien kanssa, ja olemme tehneet erilaisia projekteja vuosien varrella. Yhdysvaltain Keskilännessä asuva Michael Wells lähetti kerran 38 tuttavalleen kutsun novelliantologiaan, jonka nimeksi tuli Words to Music. Kirja on edelleen Amazonissa myynnissä.

Michael lähetti jokaiselle musiikkikappaleen, jonka hän sai kullekin satunnaisesti musiikkisoittimestaan ravistamalla sitä. Minä sain Thomas Dolbyn kappaleen ”She Blinded me with Science”, aika uskomaton sattuma sinänsä, koska olen ollut Dolbyn fani hänen ensilevystään saakka. Tuo kappale oli siis minulle hyvin tuttu.

ANT-20bis (Wikipedia)

ANT-20bis (Wikipedia)

Koska Michaelin sääntöjen mukaisesti kappaleesta ei saanut käyttää tarinaan mitään muuta kuin nimen, niin lähdin kehittelemään novellia 1930-luvun Neuvosto-Venäjälle. Sattumoisin olin nähnyt kirjassa ”The World’s Worst Aircraft” valokuvan Tupolev ANT-20 -lentokoneesta, joka on yksi maailman suurimmista koskaan rakennetuista, luvalla sanoen helvetillis-perkeleellisen kokoinen. Sommittelin sen ympärille tarinan johon sain sidottua myös pahamaineisen vankileirien saariston.

Michael pyysi minulta tähän antologiaan  toisenkin novellin, johon sain inspiraatioksi kappaleen ”Society”. Se oli minulle uusi, ja siksi olikin vähän vaikeampi siitä kovin innostua, mutta sain senkin tarinan valmiiksi. Sitä ei ole julkaistu suomeksi.

Ajattele myönteisesti

Tämäkin on perua kirjailijayhteistyöstä. Tunnen joitakin ihmisiä, jotka keskittyvät Flash Fictioniin, eli alle 500 sanan novelleihin. Hioakseen taitojaan he haastavat toisiaan kirjoittamaan kuvien pohjalta. Otin joskus osaa näihin haasteisiin, ja tämä on minusta yksi paremmista tuloksista. Kuvassa oli mies ja nainen, jotka seisoivat tiiliaidan eri puolilla. Naisella oli kahvikuppi ja hyvin lyhyt tukka. Mies poltti savuketta. He keskustelivat selvästi jostakin aiheesta, ja useimpien osallistuvien kirjoittajien tarinat olivatkin näiden keskustelujen kuvauksia.

Flashissa on todellakin haastetta tunkea tarinan tilanne, kehittely ja huippukohta noin pieneen tilaan. Yleensä novelleissa on 1 500 -3 000 sanaa aikaa rakennella kuviot, mutta näissä mennään täysillä alusta loppuun. Paljon on siis myös merkitystä sillä, mitä ei sanota. Pidän näiden kirjoittamisesta paljon.

Takku

Takku pohjautuu muutamalle ajatukselle. Ensiksi minulle tuli mieleen kerran se, miksi emme koskaan lue, että kaikkien tunteman suomenruotsalaisen kirjailijan töihin pohjautuvassa teemapuistossa tapahtuisi jotain muuta kuin matkailuelämyksiä. Tässä asiassa on mukana myös räävitön satiirisivusto panssarivau.nu, joka tarjosi männävuosina reseptejä mainitun teemapuiston asukkien metsästyskauden varalle. Tällainen kontrastin luominen toimiii aika hervottomasti, kuten esimerkiksi niissä Aku Ankan sarjakuvissa, joissa tekstit on vaihdettu aivan toisenlaisiksi.

Toinen teema tässä oli peikkometsä, jonka muistavat kaikki minun ikäiseni suomalaiset. Muistan siitä pääasiassa ne peikot joita siellä myytiin, ja sen, että kun olin pikkupoika, emme koskaan pysähtyneet sinne, vaan ajoimme aina ohi. Siksi kehittelin päässäni peikkometsästä varmasti elämää suuremman kokonaisuuden. Näistä aineksista keittelin sitten kasaan tällaisen novellin, jossa paha saa palkkansa ja metsässä vilisee kaikenlaisia otuksia.

Viisto valo

Viisto valo -kokoelman kansi Englannissa

Viisto valo -kokoelman kansi Englannissa

Kirjan niminovelli on perua siitä, että meillä kaikilla lienee toistuvia unia. Unimaailmani on varsin vilkas, viimeksi tänä aamuna heräsin varmana siitä, että työpaikkani Haaga-Helia oli muutettu sisäoppilaitokseksi ja että korkeakoulumme oli tehnyt tarjouksen Puolustusvoimille alokaskoulutuksen ulkoistamisesta. Aamulla olin varsin iloinen siitä, että uutta 3D-labraamme ei sittenkään tarvitse kalustaa uudelleen ampumaradaksi.

Unet kiehtovat minua yleisesti ottaen. Missä ne tapahtuvat? Onko kaikki vain aivojen lepotilan kemiaa, muistin siivoamista ja järjestämistä, vai onko unien takana kokonainen maailma? Joskus nuorena näin kahdesta kirjastonhoitajasta tehdyn dokumentin, jonka nimi oli ”Valvetilamme on unta”. He olivat vankasti sitä mieltä, että uni oli ihmisen oikea elämä, ja että nämä työntäyteiset päivämme taas jotain eteeristä unimaailmaa.

Tässä novellissa unella on vaikutusta päähenkilön elämään, mutta vasta sitten kun hän suostuu näkemään, miksi hän näkee sitä unta. Englantilaisen laitoksen kansi pohjautuu tähän novelliin, ja se on minusta karmivan hyvä, samoin kuin suomalaisenkin painoksen.

Jäähyväiskiertue

Usein sanotaan, että kun ihminen kuolee, hän näkee elämänsä kuin filmin pikakelauksella. Entä jos se ei olekaan pikakelaus? Tässä tarinassa pääsi googlettamaan vanhoja bluesmuusikoita oikein urakalla, ja tulihan sitä Spotifystakin etsittyä joitain näytteitä, että pääsi tunnelmaan.

Perusasetelmaltaan tämä on jälleen tätä spekulatiivista fiktiota, jossa kaikki on mahdollista, ja lukijan epäuskon hetken lykkääminen mahdollisimman pitkälle on se varsinainen haaste. Se onkin kaiken spekulatiivisen tekstin olennainen seikka; jotkut, kuten Roald Dahl, osaavat puskea sen hetken aivan viime sanoihin saakka, ja itsekin mielelläni ajattelisin niin, että tämänkään novellin lukija ei jättäisi sitä kesken siksi, että mieleen hiipisi sellainen ”just joo” -tunne.

Mutta sitähän en voi tietää, ettekä tekään, ennen kuin luette.

***

Näihin sanoihin päätän kirjan taustoittamisen, ja toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa, ja hyvää uutta vuotta!

Loading

Viiston valon tarinoiden taustat 3/4

Aito kirja

Aito kirja

Nyt kun Viisto valo on kaupassa ihan puusta tehtynä kirjanakin, on mukava jatkaa sen tarinoiden avaamista. Tässä tulee itsekin palanneeksi niihin tilanteisiin, joista aiheet ovat päähän pulpahtaneet, ja miettineeksi sitä, että on elämä sentään monimutkaista, -puolista, -syistä ja mielenkiintoista.

Katoavainen mies

Omar Khaijam on ihminen, joka jaksaa kiehtoa minua. Tulagin lukeneet muistavat hänet jo sen sivuilta. Isäni antoi minulle käteen kirjan ”Omarin malja” kun olin viidentoista kieppeillä, ja se vakuutti minut heti. Lyhyet nelisäkeet, ruba’it, mahduttavat pieneen sanamäärään valtavan, syvän ja vaikuttavan sanoman. Omarille ihminen on ihme, maailma samoin, ja maailman läpi vaeltaminen on suurinta mitä on. Tässä tarinassa halusin kertoa Omarista ihmisenä.

Omar oli matemaatikko myös, ja hänen kalenterinsa oli tarkempi kuin mikään muu sen ajan kalentereista. Silti hän ei pitänyt itseään mitenkään merkkihenkilönä, vaan vaeltajana, joka käy hyvin ilmi hänen nelisäkeistään. Se on sanottava, että nelisäkeiden käännökset ovat aina olleet hyvin vapaita, varsinkin ne kaksi ensimmäistä, jotka toivat Omarin länsimaiden tietoisuuteen. Edward Fitzgerald käytännössä kirjoitti runot uusiksi, Omarin henkeen tosin.  Varhaisimman suomennoksen teki Toivo Lyy, ja se on minusta ollut aina hieno.

 

Lordi Stantonin rykmentti

Tässä on siitä harvinainen tarina, että muistan ihan tarkkaan, mistä idea tuli. Katsoin historiadokumenttia eräänä sunnuntaina ja siinä käsiteltiin belgialaisia vapaaehtoisia, jotka perkaavat 1. maailmansodan taistelukenttiä metalliromusta, räjähteistä ja kentälle jääneistä vainajista. Muuan etsijä löysi mudan keskeltä muutaman kangaskaistaleen, tinanappeja ja sitten yksikkötunnuksen LTH. Hän selvitti sitten arkistojen kautta, että kyseessä oli jonkun englantilaisen lordin itse varustamasta ratsuväkirykmentistä, olkoon vaikka Lord Thomson’s Horse (Regiment).

Tästä tuli mieleeni se, että juuri tuohon kohtaan oli jonkun nuoren miehen vaellus päättynyt. Englantilaisethan pitävät juuri 1900-luvun taitteessa syntynyttä sukupolvea kadotettuna, kun niin moni sen miehistä sai surmansa noissa järjettömissä hyökkäyksissä. Jotkut kuitenkin jäivät aina henkiin, ja siitä tämä flash fiction -muotoinen tarina kertoo lyhyessä, tiiviissä muodossa. Tämä on parhaiten kilpailuissa menestynyt tarinani, ainoa jolla on voitettu – syyskuussa 2010 se voitti Flash500-kilpailin Englannissa.

Pesänjako

Tässä palataan perinteisen kummitustarinan jäljille Clas Ohlsonin kautta. Nykyäänhän Youtube pursuaa kummitustenmetsästäjiä, joilla on mukanaan iso joukko erilaisia laitteita ja härveleitä, joilla kummitusten esiintymistä koetetaan varmentaa ja tuoda uskottavammaksi (vielä on näkemättä sellainen video, jossa näin todella olisi). Näistä tulin ajatelleeksi lämpökameraa, joka on keskeistä tarpeistoa noilla metsästysretkillä, mutta en tuonut sitä tarinaan vain kummitusta varten.

Mitä taas tulee siihen rakennukseen, jossa tarina tapahtuu, niin luulen, että meillä kaikilla on tiedossamme jokin paikka, joka karmii jollakin tavalla. Sitä on vaikea sanoa, miksi karmii, mutta kumminkin.

Lähettäjät

Pieni osa ilmasotakirjoistani

Pieni osa ilmasotakirjoistani

Historiallista spekulatiivista tarinaa tällä kertaa. Tulagissahan on kohtaus, jossa Don Wheeler palaa rajan takaa sanomaan Jackille, että kun hänen aikansa kerran tuli, niin Jackin pitäisi päästää irti

hänestä. Tähän rajapintaan tartutaan tällä kertaa Saksan yllä 1943, englantilaisten yöpommituslentojen muodossa. Kun olen tuota hetkeä pohdiskellut, jossa ihminen lakkaa olemasta nykymuodossaan lihaa ja verta, niin onko siinä hetkessä muuta kuin yhden ihmisen elämän päätös (Koskenniemen sanoin ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”), vai onko siinä joku auttamassa?

Asetelma sinällään oli tietenkin minulle helppo, sen takia että olen tuon aihepiirin tarkkaan kolunnut. Kirjoja kertyi Tulagia kirjoittaessa noin 80 ja niistä on osa vieläkin hyllyssä. Tuo Saksan moukarointi, jota USA ja Englanti pommituslaivueineen tekivät päivin öin, on minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoinen siksi, että enoni oli jatkosodan aikaan Saksassa yöhävittäjäkoulutuksessa ja toi sieltä tullessaan aidon 3. Valtakunnan ilmapuolustuskartan. Olen luovuttanut sen enoni muiden sota-aikaisten aineistojen kanssa Ilmavoimien museoon Tikkakoskelle.

Tämä tarina on julkaistu myös Usvassa, jossa ilmestyy spekulatiivisia novelleja ja joskus vähän pidempiäkin tarinoita. Sen arvostelu ilmestyi myöhemmässä lehdessä.

Valkoinen talja

Vuorikiipeily on laji, jota itse en uskaltaisi suurin surminkaan harrastaa, mutta joka kiehtoo minua loputtomiin. Luin jo nuorena tarinoita ensinousuista Matterhornille, Eigerille ja Himalajan 8 000 metrin vuorille (joita on 14), ja kirja Himalajan valloitus vuodelta 1962 on tullut luettua moneen kertaan, samoin kuin Heinrich Harrerin The White Spider. 

Tarinan taustalla vaikuttaa myös Tintti Tiibetissä ja  Amerikassa vuolaana virtaava kansantarusto Bigfooteista ja muista kryptozoologian piiriin kuuluvista otuksista. Vaikka olenkin sekä rationalisti että skeptikko, proosan tekijänä antaudun mielelläni erilaisten virtausten vietäväksi ja katson, millaisia tarinoita niiden piiristä voisi löytyä. Eihän se ole keneltäkään pois, jos päästää mielikuvituksen valloilleen.

***

Ja sitten onkin enää viisi tarinaa seuraavaan postaukseen.

Loading

Viiston valon tarinoiden taustat 2/4

Kuten tämän sarjan ensimmäisestä osasta jo luit, niin aiheiden kirjo on kyllä laaja – hankalampaa on selvittää se, minkä mittaisen tarinan aiheesta saisi. Joskus tuntuu, että tarinaa on alettava kirjoittaa ensin ja vasta sitten katsoa, mihin asti se vie. Tulee samanlainen olo kuin Urheiluruudun hiihtäjillä; tehdään oma hiihto ja katsotaan mihin se riittää. Pari kolme kertaa on käynyt niin, että tarinan loppu ei vain ota tullakseen, ja kun on saanut sen lopulta näkyviin, niin tarinasta ei olekaan mihinkään. Yhden tällaisen pitkäksi venyneen, HP Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan perustuvan tarinan lähetin luottolukijalleni luettavaksi, ja palaute oli lyhyt:

”Heikki, this is the biggest piece of sh*t you ever sent me.”

Palaan siihen teemaan kyllä jossain vaiheessa, kunhan toivun teilauksesta (sydänveri on jo lakannut vuotamasta).

Mikäpä siinä toisaalta, kirjoittaminen sinällään on tietenkin mukavaa. Joskus vaan miettii ammattikirjoittajia, että heillä on kyllä kadehdittava taito tuottaa tekstiä tarvittavat määrät. Minulta se ei onnistu. Saan silloin tällöin ajatuksen tarinasta, jonka aina merkitsen toki muistiin, mutta sen idean vieminen valmiiksi tarinaksi ei onnistui suinkaan joka kerralla. Kaikkiaan minulla on noin 35-40 valmista tarinaa ja ehkä 10 lupaavaa työn alla, mutta nämä tämän kokoelman 18 tarinaa ovat kaikki olleet valmiina jo kauan. Katsotaan mistä seuraavat neljä ovat saaneet alkunsa.

Hiilipohjainen

Science fiction on ollut minulle rakas taiteenlaji jo kauan. Kun sain kirjastokortin seitsemän vanhana, taivalsin kerran pari viikossa Lohikosken sivukirjastoon Jyväskylässä ja kävin kiinni lastenosastoon. Ensin luin Burroughsin Mars-kirjat, sitten löysinkin T. A. Engströmin Avaruuspallo-kirjat, ja sen jälkeen ei ollut paluuta. Kirjastosalin toisessa kulmassa oli luokka 84.2, jossa asustivat Arthur C. Clarke, Robert Heinlein, Ray Bradbury, Stanislaw Lem, ja tietenkin Isaac Asimov. Enpä tietenkään tajunnut Säätiö-trilogian hienoa rakennetta, tai Fahrenheit 451:n yhteiskuntakritiikkiä, mutta ne avaruusjutut veivät mennessään.

Hiilipohjainen on suoraa sukua niille elämyksille, jotka silloin sain. Ajatus Maassa vierailevasta oliosta, joka ei ole alkuunkaan kaltaisemme, on minusta ollut kiinnostava niin kauan kun olen ymmärtänyt sellaisen oleva mahdollinen. Ilmeisesti ainakin piihin voisi pohjautua kokonaan vieraita elämänmuotoja.

Draken kaava, jonka avulla on pyritty arvioimaan Maan ulkopuolisen elämän todennäköisyyttä, antaa tulokseksi aivan valtavan määrän elämälle mahdollisia planeettoja, että on likipitäen varma, ettemme ole yksin, ja tällä tarinalla otan kantaa siihen.

Valokuvan paikka

Tässä ollaan taas spekulatiivisen tarinan puolella. Pidän vanhahtavasta tarinankerronnasta, jossa lukijasta pidetään huolta, samoin kuin kertomuksista, joissa paine kattilassa kasvaa hitaasti mutta varmasti. Valokuva taas on minusta pieni ihme. Kun katsoo ensimmäisiä valokuvia 1800-luvun alkupuolelta ja miettii sitä, että kuvan ihmiset ovat oikeasti olleet olemassa, tehneet kuvassa näkyviä toimiaan ja miettineet kameraan katsoessaan, että viekö tuo kamera hänestä jotain mukanaan, niin Valokuvan paikka saattaa toimiakin.

Kiertelevä paholainen on toinen minua kiinnostava kirjallisuudessa silloin tällöin esiintyvä teema. Paholaisenkin on kehityttävä maailman mukana ja otettava käyttöön uudet keksinnöt, ajattelin kun kehittelin tätä tarinaa. Metsästys oli selkeä tapa tuoda nämä elementit yhteen.

Sillan yli

Tällä tarinalla on aivan selkeä lähtökohta, tuttavapariskunnan seinällä riippuva maalaus. Siinä on kuvattuna tummasävyinen akveduktin kaltainen silta, ja jostain syystä kuva viehätti minua paljon. Silta, synkkä virta, rajapinta, nämähän ovat spekulatiivisen fiktion vakiokalustoa, ja niinpä minusta oli aika helppoa kirjoittaa tämä nimenomainen tarina.

Perusrakenteeltaan tämä lienee verrattavissa tarinoihin Tuuli pilleissä ja Valokuvan paikka. Jos yritän objektiivisesti lukea tätä, niin luulen siinäkin olevan kaikuja Edgar Allan Poen tarinoista, tai ehkä jopa Shelleytä. Joskus olen miettinyt sitä, että mitä järkeä on kirjoittaa enää mitään, kun  kaikki on jo sanottu. Sitten muistan, että oktaavissa on kahdeksan säveltä ja musiikkia on silti Mozartista Benny Hillin tunnusmusiikkiin, joten ehkä sinne kirjallisuuden kaanoniin voi vieläkin pönkiä näillä tarinoilla.

Les Feuilles Mortes

Tässä palataan tilanteeltaan tosipohjaisuuteen, mutta varsinainen tarina koostuu taas useista elementeistä. Sattumalta tätä kirjoittaessani televisiossa on kuolematon Hyacinth Bucket, lausutaan Bukée, ja tarinassa on kyse ihmisen toiveesta tehdä todeksi jotain, jota ei ole, olla joku toinen. Hyacinth on koominen, mutta tässä on aiottu traagisuutta.

Mitä tulee tarinan nimeen ja hotellin jazz-ravintolaan, se oli taas aivan todellista. Paikallinen bändi osasi kaikki mahdolliset jazz-standardit ja otti mielellään toiveita kesken keikan.  Siitä sain sopivan paikan kehitellä tilannetta useampana iltana.

Yleisesti ottaen novelli on minusta kiinnostava muoto siksi, että lukija pitää saada innostumaan jo muutamalla lauseella, kun romaanissa siihen voi joskus käyttää kymmeniä sivuja. Novelli on päättynyt siihen mennessä jo aikaa sitten. Toisekseen tämä on eräänlainen koe siitä, mitä lukijat ajattelevat kahdesta novellista saman tilanteen ympärillä, mutta aivan eri lailla käsiteltyinä. Toivottavasti palautetta joskus tulee.


Tässäpä nämä, jatketaan osalla kolme kun keritään. Novelleja on vielä yhdeksän käsittelemättä.

Loading

Viiston valon tarinoiden taustat 1/4

Kirjoittajilta kysytään aina sitä, mistä tarinat tulevat. Tulagin osalta minulla ei ole vastausta muuten kuin että sen ensimmäinen luku tuli aivan puun takaa, ja että loput 24 olivat sitten silkkaa työtä. Nyt kun Viisto valo on sähköisesti saatavissa Elisa Kirjassa, ja kuulin juuri puusta tehdyn kirjankin menneen painoon, niin ajattelin valottaa sen tarinoiden taustoja neliosaisessa blogimerkinnässsä.

Tarinoitahan on yhteensä 18 ja niistä yhdeksän on niinsanottua spekulatiivista fiktiota. Maailmalla suomalaiset alan kirjoittajat tunnetaan Suomikumman, eli Finnish Weirdin kirjoittajina, ja minunkin novelleistani pari on päätynyt Kosmoskynään tai sen henkiseen lähisukulaiseen, Usvaan. Loput yhdeksän ovat sitten erilaisia tyyleiltään, mukana on historiallista fiktiota, klassista englantilaista kauhutarinaa, huumoria, ja pari lyhytproosaa eli Flash Fictionia, alle 500 sanan tarinoita.

Mutta laitetaanpa tarinat auki. Novellien järjestys suomalaisessa laitoksessa eroaa hieman englanninkielisestä alkuteoksesta, koska kokoonpanossa on kaksi muutosta siihen nähden, ja kustantajan kanssa käydyn keskustelun jälkeen todettiin, että kirjan alaotsikko ”novellilajitelma” toteutuu parhaiten, jos novelleja ei järjestetä teemoittain.

Huvila

Huvila on ensimmäinen tarina, jonka olen kirjoittanut alusta loppuun ajatuksella kirjoittaa novelli. Se syntyi keväällä 2008, ja sen jälkeen kirjoitinkin yllättäen 16 muuta tarinaa vuoden sisällä. Se oli siis jonkinlainen tulppa, joka odotti vain irtoamistaan. Sen teema, elämästä lähteneen sielun vierailu elämän aikana tärkeillä paikoilla, heijastaa monen valtauskonnon käsitystä sielun oleskelusta maanpiirissä jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Tämä ajatus on minusta tavattoman mielenkiintoinen monessakin suhteessa.

Ensinnäkin, onko meillä sielu, vai onko kaikki kertakäyttöistä? Nykyisessä kierrätysmaailmassa tämä ei ole minusta kovin uskottavaa, mutta toisaalta, kun ei ole selvää todistetta sielun tai muun sellaisen olemassaolosta ja selviämisestä, niin ollaan päädytty sille hedelmälliselle harmaalle alueelle, jossa kaikki on mahdollista.

Toisekseen, jos sielu on, onko sillä mitään mahdollisuutta vaikuttaa maanpiiriin enää? Tämä sama teema toistuu novellissa Lähettäjät, josta kerron myöhemmässä blogissa. Kaikki maailman etiäis-, kummitus- ja telepatiakertomukset, puhumattakaan edellisen elämän muistajista, ovat kiinnostavia mutta todentamattomia. Siksi tässäkin tarinassa kuvajainen yrittää vielä kerran.

Kissankultaa

Tämä spekulatiivinen tarina tuli mieleeni eräänä syyspäivänä 2009. Mieleeni juolahti kaksi ajatusta samaan aikaan, metsästys elämän vertauskuvana ja toisaalta ahneuden vaarat. Tarinan kirjoittaminen vei aika kauan (toisaalta kirjoitan aina useampaa tarinaa kerralla, harvoin vain yhtä), koska perusidean saaminen novellimuotoon olikin yllättävän hankalaa. Mutta kun olin päässyt vauhtiin, sain mielestäni nuo suomikumma-vivahteet paikalleen aika näppärästi, ja kauhutarinan elementtien latominen järjestykseen olikin sitten jo helpompaa.

Tässä tarinassa idea määräsi aika pitkälle sen, minne se sijoitettiin ja mihin aikakauteen. Lintujahan on metsästetty aina, ja sen kannalta aikakaudella ei ollut niin väliä, mutta koska kameroilla on tärkeä osa, tarina piti sijoittaa viime vuosisadan vaihteeseen. Oulu sai esittää paikkakuntaa ihan vain siitä syystä, että se juolahti ensimmäisenä mieleeni, kun pohdin mahdollisia ympäristöjä, sen suurempaa syytä sen mukaantulolle ei ollut. Tarvittiin pakkasta ja erämaa tarpeeksi lähellä.

Ja olihan se hauska taas tehdä tutkimustyötä, millainen lintukivääri olisi ollut näppärä metsonmetsästyksessä.

Leirintäalue: Osa 1 – Forssa

Tapio Rautavaaran kappale Korttipakka päättyy tapsamaisesti murahdettuun lauseeseen: ”Hyvät kuulijat – tämä tarina on tosi.” Niin on tämäkin tarina. Olin kesät 1987 ja -88 töissä Tuomiojärven leirintäalueella Jyväskylässä. Tuomiojärven resepsuuni oli kertakaikkisen klassisen 80-lukuinen 70-luvun vivahteilla, ja työpaikkana se oli  mitä mainioin. Päivät olivat niin vauhdikkaita ettei niistä jäänyt kovin paljoa muistikuvia, mutta yövuoroissa oli aikaa suorastaan antaa asioiden muhia. Öisin kävikin mielenkiintoisia vieraita, kuten mäkihyppääjiä esikuntineen ja värikkäästi tatuoituja moottoripyöräharrastajia.

Tuomiojärven respa

Tuomiojärven respa

Mutta tämä mies, josta novellissa kerron, oli todellakin poikkeuksellinen hahmo. Tarinaan ei tarvinnut lisätä oikeastaan mitään, kaikki olennainen tapahtui juuri kuin novellissa kerron, ja tästä hemmosta puhuttiin pitkään yövuoroissa. Tästä saisi aika kivan lyhyelokuvan, vaikka itse sanonkin. Tilanteen absurdius oli jotenkin käsinkosketeltavaa, ja se hämmennys, joka valtasi respan miehen poistuttua, oli huumaavaa. Joskus kun on tylsää, mietin vieläkin tuota satunnaista kohtaamista elokuun yössä.

Tuuli pilleissä

Tämä on pisin kirjan novelleista, muodoltaan klassinen englantilaistyyppinen kummitustarina. Tässä tulee taas nidottua yhteen muutama teema, jotka minua kiinnostavat: toisen maailmansodan aika, vanhat kirkot, ihmisen vastuu tekemisistään ja ilmapiirin luomisen tärkeys. Nuoren papin matka ensimmäiseen palveluspaikkaansa sota-aikana oli minusta luonteva tapa saada tarina sijoitettua ehkäpä neiti Marple -tyyliseen ympäristöön. Sinällään hupaisaa on, että urkujen tärkeä rooli on muistuma erään maailman suurimman ohjelmoijan harrasteesta – Donald Knuth rakennutti aidot kuudentoista äänikerran urut voidakseen soittaa kotonaan.

Toinen tärkeä elementti on Richard Wagnerin ooppera Tannhäuser, jonka teksti on osa tarinan huipennusta. Pyhiinvaeltajien kuoro tuosta oopperasta on minusta yksi hienoimpia kuorosävellyksiä kautta aikain.

Näin on

Tässä on esimerkki siitä, kuinka novelli voi syntyä, muotoutua ja tulla kirjoittamista vaille  valmiiksi aamuruuhkassa. Ajoin aikanaan Klaukkalasta Vallilaan töihin ja jostain syystä matka Kehä I:ltä Käpylään kesti liki tunnin. Sinä aikana keksin idean lyhytnovellista, joka on alle 500 sana ja kaikki yhtä lausetta. Oli hauska sorvailla tarinan tapahtumia yhteen päässäni ilman muistiinpanovälineitä niin, että kun pääsin töihin, sain tarinan kirjoitettua noin puolessa tunnissa. Hiomista siinä oli toki, ei mikään teksti ole valmis suoraan päästä, mutta tarinan matka ideasta valmiiksi vei yhteensä varmaan vain pari tuntia.

Lyhytproosa sinällään on pirullisen vaikea laji. On paljon helpompaa polttaa 2 500 sanaa novelliin kuin painaa alkutilanne, kehittely, huipennus ja ratkaisu alle viidensadan sanan. Pidän tästä haasteesta kyllä paljon, sillä se edellyttää aiheelta paljon keskimääräistä enemmän. Myöhemmin käsiteltäväksi tuleva Lordi Stantonin rykmentti on minusta varsin hyvä esimerkkki onnistuneesta lyhytnovellista, tästä Näin on -tarinasta pidän ehkä enemmän tarinan itsensä kuin sen muodon muoksi. Lukijalle jää päätettäväksi, toimiiko se.


Jatketaan tästä seuraavalla kerralla neljän uuden tarinan taustoilla.

Loading

Pienen kustantamon kirjamessut

Sitruunan osasto 2016

Sitruunan osasto 2016

Uutta tuotetta markkinoille

Helsingin kirjamessut 2016 päättyvät kohta. Sitruuna Kustannus oli tietenkin taas mukana pienellä mutta pirteällä osastollaan, sitkeä kustantaja Ritva Holmström ystävineen sitä miehittämässä. Keltainen väri hallitsi osastoa yhdellä seinällä, toisella puolella näkyi Jeffrey Archerin uuden 7-osaisen mahtisarjan kansikuvasta tehty jättilakana. Kirjoja oli kahdella pöydällä, fakta- ja fiktio-osastot siististi omillaan. Uutuuskirjoina Sitruunalla oli tarjota mainitun Archerin uutta, ”Vain aika näyttää”  ja Jørn Lier Horstin dekkari ”Ajokoirat”. Osastoa vastapäätä sijainnut Elisan osasto myi sähkökirjana myös uutta novellikokoelmaani ”Viisto valo”, joka tulee Flexibind-sidottuna kirjana pikapuoliin.

Faktapuolella taas oli uutuuksina ”Ratsastuspilates” ja  Peter Gøtzschen ”Tappava psykiatria” joka jatkaa ”Tappavat lääkkeet” -kirjan aloittamaa kylmäävää, mutta hyvin perusteltua katsausta lääketeollisuuden ja lääketieteen maailman pimeämmälle puolelle. Moni kirjoittaa tämäntapaisia kirjoja, mutta vain Gøtzsche perustelee kaikki väitteensä joko oikeuden päätöksin tai sitten alan julkaisujen vertaisarvioitujen artikkelien avulla.

Itse ennätin pyörimään osastolla torstaina enemmän ja perjantaina vähemmän. Oli mainio havaita, että Hotelli Tulagilla oli jonkin verran suosiota; ne, joille pääsin kertomaan kirjan taustat, useimmiten ostivat kirjan, ja osastolle saapui myös muutama ihan kirjaa hakemaankin. Ainakin kolme kirjaa myin sellaisesta tilanteesta, että rouvashenkilö toi ystävänsä katsomaan, olisiko kirjaa tarjolla, luettuaan sen ensin itse vaikkapa kirjastosta. Joku osti kyselemättä kolme pokkaria aivan pystymetsästä, oli kuulemma tarve antaa kolme lahjaa. Sattuipa osastolle yhden nuoruudenaikaisen ystäväni serkkukin – maailma on pieni.

Onnekasta

Viiston valon suomenkielinen kansi

Viiston valon suomenkielinen kansi

Siinä hulinaa katsellessani mietin sitä, että olenpa aika onnekas. Kirjoitin kymmenen vuotta kirjaa, jonka valmistumisesta ei ollut mitään tietoa. Sain sen julkaistua englanniksi ja sitten suomeksikin. Tämän kirjan avulla sain viimeisteltyä novellikokoelman, ja senkin julkaisu onnistui molemmilla kielillä. Kustantajani ovat kaikki olleet pieniä mutta innokkaita, mikä on toisaalta teettänyt enemmän töitä markkinoinnin puolella, mutta toisaalta on taannut täyden vapauden päättää kirjojeni rakenteesta. Muuan ystäväni sai kirjansa julki maailmanlaajuisen kustantamon listoilla, mutta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hän joutui ”markkinointiosaston” vaatimuksesta muokkaamaan kirjansa päähenkilöt uuteen uskoon, ja kirjan nimikin piti vaihtaa.

Toisekseen, Sitruuna toimii kanssani reilusti. Kirjojani on käsitelty käännöskirjoina, ja niille on hankittu kääntäjät. Toki olisin itsekin osannut kääntää kirjat, eihän se ole suurikaan pulma. Pulma olisi ollut se, että olisin ollut aivan liian lähellä tarinaa, ja halunnut painottaa käännöksessä pieniä asioita eri tavoin. Ennen pitkää nämä pienet muutokset olisivat johtaneet eroihin kirjaversioiden välillä, ja se olisi ollut huono asia. Kustantajan mielestä kirjat tarvitsevat arvoisensa käännöksen, ja sellaiset hän myös hankki.

Seinän takana idoli. Kuva Stefan Sahlander

Seinän takana idoli. Kuva Stefan Sahlander

Kolmannekseen, on mukava olla kustannettu. Omakustanteet ovat Amazonissa aivan arkipäivää, ja moni kirjailijaystävistäni julkaisee itse kaiken tuotantonsa. Joillekin se sopii, varsinkin jos he ovat tuotteliaita ja kirjoja on paljon. Mutta tällainen yhden romaanin ja yhden novellikokoelman kirjailija ei hyödy itse kustantamisesta juuri mitään. Päin vastoin: markkinointi on silloin kokonaan omissa käsissä, ja sitä pitää tehdä paljon. Pienellä kustantamolla ei tietenkään ole samanlaista markkinointikoneistoa kuin isommilla on, mutta kontakteja on kuitenkin paljon enemmän kuin minulla itselläni. Ja ilman kontakteja tällä alalla ei pääse yhtään minnekään.

Kuinka tukea pieniä kustantamoja

Forbes-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan henkilökohtainen suosittelu on suurin ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Mikään markkinoinnin voima ei ylitä ystävän tai tuttavan suositusta. Edes hinnalla ei ole niin paljoa merkitystä kuin suositteluilla.

Suositteleminen on nykyään helpompaa kuin koskaan ennen. Tykkäykset Facebookissa tai suosikiksi merkitseminen Twitterissä ovat tietenkin helpoimmat mahdolliset tavat jakaa tietoa. Jakaminen on tietenkin vielä tehokkaampaa, kun siihen tulee kuitenkin aina lisänneeksi tietoa siitä, miksi jakaa jonkin tiedon.

Kaikkein tehokkainta on kuitenkin, jos jaksaa kirjoittaa lyhyenkin arvion. Amazonissa arvioiden kirjoittaminen on ihan oma taiteenlajinsa, ja arvioijat ovat saaneet omat ranking-listansa sen perusteella, montako Amazonin shoppaajaa on saanut arvioillaan vaikuttumaan. Itse olen lähemmäs sata arviota, osan tunnettujen kirjoittajien teoksille, mutta paljon suuremman osan tuntemattomille. Olen katsonut asiakseni jättää palautetta aina, kun kirja on ollut minusta sellainen, että se jättää muistijäljen ja että voin hyvällä omallatunnolla merkitä tähdet (1-5).

Siksi pyydänkin sinua, joka tämän luet, harkitsemaan palautetta. Arvioita, jakoja, tykkäyksiä, mitä tahansa, jolla saadaan pienen kustantamon hengentuotteille hieman lisää huomattavan vaikuttavaa julkisuutta. Kaikki on kotiinpäin, ja auttaa markkinoille pääsemään myös muutakin kuin 50 Shades of Grayn tapaista massatuotantoa.

Kiitos jo etukäteen!

Loading

Amazonin arvioista

UK cover

UK cover

Suositukset ja sosiaalisen median kirja-arviot ovat nykyään erittäin vaikuttava tekijä kirjojen ostopäätöksissä. Luin aiheesta aiemmin erään artikkelin, jossa sanottiin, että yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan jopa 70% ostopäätöksistä tehdään ystävän suosituksesta. Blogeillakin on merkittävä rooli kirja-arvioiden levittäjänä ja niinpä niistä parhailla onkin kymmenin tuhansin lukijoita.

Tuli mieleeni katsoa sitä, että kuinka Tulagi pärjää suomalaisten kirjojen kanssa Amazonin arvioissa. Katsoin FILIn (Kirjallisuuden vientikeskus) listoilta sitä, keitä kannattaisi Amazonista etsiä, ja sen perusteella keräsin dataa kirjojen arvioiden määrästä ja arvosanojen (1-5 tähteä) keskiarvosta. Oikeastaan Tulagi pärjäsi aika kivasti sekä arvioiden määrässä että niiden keskiarvojen suhteen.

Arviot määrän mukaan lajiteltuna

Kirjoittaja

Kirja

Arviot

Tähdet

Salla Simukka As red as blood 314 3,6
Hannu Rajaniemi The Quantum Thief 263 3,8
Leena Lehtolainen Her Enemy 117 3,7
Heikki Hietala Tulagi Hotel 111 4,3
Sofi Oksanen Purge 109 4,0
Emmi Itäranta Memory of Water 105 4,0
Hannu Rajaniemi The Fractal Prince 100 4,2
Hannu Rajaniemi The Causal Angel 95 4,6
Leena Lehtolainen The Bodyguard 61 3,2
Arto Paasilinna The year of the Hare 55 3,9
Leena Lehtolainen Death Spiral 47 4,1
Monika Fagerholm The American Girl 39 2,9
Salla Simukka As white as snow 37 4,1
Salla Simukka As black as ebony 17 3,7
Antti Tuomainen The Healer 11 3,5
Arto Paasilinna The Howling Miller 7 4,7
Riikka Pulkkinen True 6 3,8
Antti Tuomainen Dark as my Heart 5 4,2
Monika Fagerholm Wonderful Women by the Sea 5 3,8
Monika Fagerholm The Glitter Scene 5 2,8

 

Jos taas katsotaan arvioita tähtien mukaan, niin lista kääntyy näin:

Kirjoittaja Kirja Arviot Tähdet
Arto Paasilinna The Howling Miller 7 4,7
Hannu Rajaniemi The Causal Angel 95 4,6
Heikki Hietala Tulagi Hotel 111 4,3
Hannu Rajaniemi The Fractal Prince 100 4,2
Antti Tuomainen Dark as my Heart 5 4,2
Leena Lehtolainen Death Spiral 47 4,1
Salla Simukka As white as snow 37 4,1
Sofi Oksanen Purge 109 4,0
Emmi Itäranta Memory of Water 105 4,0
Arto Paasilinna The year of the Hare 55 3,9
Hannu Rajaniemi The Quantum Thief 263 3,8
Riikka Pulkkinen True 6 3,8
Monika Fagerholm Wonderful Women by the Sea 5 3,8
Leena Lehtolainen Her Enemy 117 3,7
Salla Simukka As black as ebony 17 3,7
Salla Simukka As red as blood 314 3,6
Antti Tuomainen The Healer 11 3,5
Leena Lehtolainen The Bodyguard 61 3,2
Monika Fagerholm The American Girl 39 2,9
Monika Fagerholm The Glitter Scene 5 2,8

 

Koska Tulagi on aina ollut liikkeellä pienen kustantamon ja siitä loogisesti seuraavien pienten markkinointipanostusten tukemana, olen varsin tyytyväinen sijoituksiin. En nyt tehnyt sitä analyysiä, kuinka arviot jakaantuvat, mutta siinäkin suhteessa Tulagi pärjää varsin hyvin. Keskiarvossa 4,3 on seuraava jakauma:

Amazonin arvioiden jakauma

Amazonin arvioiden jakauma

Yhden tähden ja kahden tähden arvosteluja on molempia kaksi. Aikoinaan Authonomy-palvelussa kirjoittajaystävien kanssa todettiin, että jokaiselle kunnon kirjalle tulee yhden tähden arvio, ja mielestäni toinen noista Tulagin saamista on hyvin kuvaava:

Don't waste your time on this so called book. I only got half way (not likely to finish) through this novel, The plot is silly a one man "resort" operated by an ex-fighter pilot(dweeb) on a rehabilitated "Guadalcanal"

Joten taidan keskittyä olemaan tyytyväinen noihin vähän paremmin perusteltuihin arvioihin. Jos Sinulla on mielessäsi arvio kirjasta, kuulisin sen mielelläni, ja voisin sen mieluusti julkaista vaikka tämän sivuston palstoilla. Kiitos jo etukäteen!

Loading

Ajatuksia kirjoittamisesta Viiston valon julkaisun lähetessä

Sain kustantajaltani luettavaksi Viiston valon käännöksen. Jaakko Kankaanpää on tehnyt hyvää työtä novellien parissa, aivan kuin Seppo Raudaskoski aikanaan Tulagin kanssa. Olen todella iloinen siitä, että kustantajani kunnioitti päätöstäni olla kääntämättä novelleja itse, vaan hankki niille juuri oikean kääntäjän. Kirjan niminovelli, Filtered Light, sai suomeksi nimekseen Viisto valo, ja minusta se on todellakin hyvä käännös.

Oli aika outoa lukea tarinoita suomeksi. Osa novelleista on jo liki 10 vuotta vanhoja, sillä Huvilan kirjoitin 2008. Itse asiassa kun olin saanut Huvilan kirjoitettua, jonkinlainen pato aukesi, ja kirjoitin 16 novellia vähän yli puolessa vuodessa (yhteensä sellaisia periaatteessa valmiita novelleja on tällä hetkellä liki 50). Oli kuin ne olisivat odotelleet oven takana ja heti kun sain sen auki, ne tulvehtivat mieleeni odottamaan kirjoittamista. Seassa oli scifiä, huumoria, tummaa tarinaa, jopa yritelmää kauhunovellin tyyliin. Ei siis ihme, että Fingerpress hyväksyi ajatuksen laittaa kokoelman lisänimeksi Assorted tales, vähän kuin pähkinäsekoituspusseissa Assorted Nuts.

Viiston valon niminovelli syntyi oikeastaan yhdellä kertaa, heti kun sen alun vahva unikohtaus oli tullut mieleeni. Koko kirjoitustyöhön tuntui menneen vain joitakin päiviä, vaikka ne päivät tietenkin käytännön syistä olivat ajallisesti varsin kaukana toisistaan. Tuntui että yhdistelin siinä omia lapsuudenkokemuksiani, muutamaa unta, ja 70-luvun kotimaista poppia. Toivon kovasti, että keitos on lukijoille mieleen, sillä tämä novelli on minulle varsin tärkeä.

Continue reading

Loading

Sitruuna Kustannus tuo novellit Suomen markkinoille

”Filtered Light – assorted stories” -novellikokoelma on nyt siis julkaistu Englannissa ja sitä saa Amazonin kautta. Sitä saa myös suomalaisista kirjakaupoista tilaamalla.

Ilokseni voin kertoa nyt, että suomalainen kustantajani Sitruuna Kustannuksen kanssa on sovittu siitä, että Sitruuna käännättää novellit suomeksi ja tuo ne kauppoihin syksyllä. Kirjassa on novelleja monen eri tyylisuunnan alalta, eniten mukaan on mahtunut ns. spekulatiivista fiktiota, mutta historiallisia ja jopa humoristisiakin novelleja on mukana.

Olen ollut novellin ystävä aivan pikkupojasta lähtien, kun löysin Veikko Huovisen novellit. Matti Kurjensaaren kokoama ”Meiltä ja merien takaa” oli myös merkittävä lukukokemus joskus kymmenvuotiaana.  Sittemmin siirryin science fictioniin ja pidin erityisesti Ray Bradburyn ja Robert Heinleinin tuotannosta. Aikuisena satuin lopulta Roald Dahlin pariin, ja ehkäpä kiinnostukseni spekulatiiviseen fiktioon pohjaa hänen mustan huumorin sävyttämiin tarinoihinsa. Toki HP Lovecraft pitää mainita tässä yhteydessä myös.

Jään kiinnostuneena odottamaan, millaisen paketin Sitruunan kääntäjä saa aikaan. Halusin aivan kuin Tulaginkin kanssa, että ammattikääntäjä tekee työn, koska itse olisin liian lähellä tarinaa ja saattaisin joutua kiusaukseen muuttaa jotain siellä tai täällä. Olen varma, että lopputulos on jälleen erinomainen.

Loading

Novellikokoelma julkaistiin Englannissa

Novellikokoelma Filtered Light

Novellikokoelma Filtered Light

Nyt on aika päivittää blogia (aivan liian pitkän tauon jälkeen), koska englantilainen kustantajani Fingerpress julkaisee juuri novellikokoelmani ”Filtered Light”.  Kyseessä on uudelleenjulkaisu, sillä aiemmin se oli saatavana Pfoxmoor Publishingin kautta Yhdysvalloissa. Fingerpress tuottaa kirjasta LightSpacen kautta pokkariversion ja lisäksi se tulee myyntiin Amazonin Kindle-kirjana.

Kirjassa on kahdeksantoista novellia, joista yhdeksän lasketaan ns. spekulatiiviseen fiktioon kuuluvaksi, ja loput yhdeksän edustavat eri tyylejä kuten historiallista fiktiota, lyhytproosaa eli alle 500 sanaa, ja onpa mukana huumoriyritelmiäkin.

Kansitaide on taas erittäin hyvin kirjan sisältöä kuvaava, ja se sopii hyvin niminovelliin, jonka olen laittanut tännekin luettavaksi nimellä Viisto valo. Fingerpress on mielestäni kaikissa kirjoissaan onnistunut tuomaan olennaisen esille, joissain kirjoissa ehkä hieman osoittelevasti, mutta useimmiten erittäin hyvin.

Kirjan voi hankkia täältä tässä vaiheessa..

Loading

« Older posts

© 2024 Hotelli Tulagi

Theme by Anders NorenUp ↑