Sain kustantajaltani luettavaksi Viiston valon käännöksen. Jaakko Kankaanpää on tehnyt hyvää työtä novellien parissa, aivan kuin Seppo Raudaskoski aikanaan Tulagin kanssa. Olen todella iloinen siitä, että kustantajani kunnioitti päätöstäni olla kääntämättä novelleja itse, vaan hankki niille juuri oikean kääntäjän. Kirjan niminovelli, Filtered Light, sai suomeksi nimekseen Viisto valo, ja minusta se on todellakin hyvä käännös.

Oli aika outoa lukea tarinoita suomeksi. Osa novelleista on jo liki 10 vuotta vanhoja, sillä Huvilan kirjoitin 2008. Itse asiassa kun olin saanut Huvilan kirjoitettua, jonkinlainen pato aukesi, ja kirjoitin 16 novellia vähän yli puolessa vuodessa (yhteensä sellaisia periaatteessa valmiita novelleja on tällä hetkellä liki 50). Oli kuin ne olisivat odotelleet oven takana ja heti kun sain sen auki, ne tulvehtivat mieleeni odottamaan kirjoittamista. Seassa oli scifiä, huumoria, tummaa tarinaa, jopa yritelmää kauhunovellin tyyliin. Ei siis ihme, että Fingerpress hyväksyi ajatuksen laittaa kokoelman lisänimeksi Assorted tales, vähän kuin pähkinäsekoituspusseissa Assorted Nuts.

Viiston valon niminovelli syntyi oikeastaan yhdellä kertaa, heti kun sen alun vahva unikohtaus oli tullut mieleeni. Koko kirjoitustyöhön tuntui menneen vain joitakin päiviä, vaikka ne päivät tietenkin käytännön syistä olivat ajallisesti varsin kaukana toisistaan. Tuntui että yhdistelin siinä omia lapsuudenkokemuksiani, muutamaa unta, ja 70-luvun kotimaista poppia. Toivon kovasti, että keitos on lukijoille mieleen, sillä tämä novelli on minulle varsin tärkeä.

Tulinpa sitten ajatelleeksi myös sitä, että on mukava, kun on tullut kirjoitettua sekä romaani että novelleja. Prosessina ne ovat varsin erilaisia ainakin minulla, mutta toisaalta, minä en ole kovin tuottelias kirjoittaja, en ole päätoiminen, ja minulla on se hyvä tilanne että voin kirjoittaa kaikessa rauhassa silloin, kun sattuu olemaan aikaa.

Yövartio (media: Creative Commons)

Yövartio (media: Creative Commons)

Keskeinen ajatus, se kantava teema, on tietenkin molemmissa tarpeen. Tulagissa se oli Jackin hahmo; mitään muuta kouriintuntuvaa ideaa minulla ei ollut kun sitä aloin kirjoittaa, ei varsinkaan mitään kattavaa draaman kaarta. Onnekseni sain sen juonenkin luotua Jackin ympärille, mutta joskus tuntui kyllä kuin olisin kirjoittanut novellikokoelmaa hänestä. Sellaisena se ei olisi toiminut. Jotenkin romaanin kirjoittaminen on vähän kuin Rembrandtin työ Yövartio-maalauksen kanssa: loputtomasti yksityiskohtia, pieniä merkityksellisiä elementtejä siellä täällä – valo osuu näihin hahmoihin ja nuo ovat pimennossa, näiden aseet ovat esillä, ja noiden eivät… maalausta ei koskaan saa kokonaan avattua. Tilaa on temmeltää, englanninkieisessä Tulagissakin on 140 000 sanaa ja lukuja kaksikymmentäviisi. Jos jokin idea ei satu mahtumaan käsillä olevaan lukuun, niin se ei haittaa, ehkä se sopii sitten tuonnemmaksi.

Monet - Auringonnousu (media: Creative Commons)

Monet – Auringonnousu (media: Creative Commons)

Novelleissa taas tilaa on niin paljon vähemmän, että tarina on kerrottava kuin impressionistinen maalari vangitsee auringonnousun hetken. Oheisessa maalauksessa Claude Monet on saanut tallennettua juuri sen valon, joka vasta herää eikä sillä vielä ole voimaa. Novellin idean pitää olla kapea, mutta kantava, jotta sen saa kattavasti kerrottua siinä kahden, kolmen tuhannen sanan tilassa, jonka se useimmiten saa. Itse asiassa novelleistani 80% on pituudeltaan 1 500 – 3 000 sanaa. Vain Yön urut menee siitä yli, mutta katsoin sen liki kahdeksan tuhatta sanaa perustelluksi sillä, että se on muodoltaan klassinen englantilainen kauhutarina.

Minulla on ollut jo kolmisen vuotta työn alla scifitarina, jossa on nyt 29 000 sanaa, mutta pidän sitä edelleen muodoltaan novellina. Olen yrittänyt ratkaista, haluanko siitä novellin, pienoisromaanin vai täyspitkän romaanin. Olen joutunut kysymään betalukijoiltani tätä asiaa mutta vastauksissa ei ole mitään linjaa, joidenkin mielestä se olisi nyt jo hyvä, toiset sanovat että tee siitä pienoisromaani (ja yksi sanoi että koko ajatus on kuolleena syntynyt). Koska konsensusta ei ole, niin taidan antaa sen olla omalla tähtienvälisellä matkallaan vielä kaikessa rauhassa ja katson mitä siitä tulee, niin syntyi Tulagikin aikanaan.

Itse asiassa kirjoittaessani novellia pohdin aika tarkkaan sitä, kuinka paljon sitä pitää tiivistää, että se tuntuu napakalta, mutta ei kuiviin puristetulta. Aina on mielessä myös Stephen Kingin ohje: toisen lukukierroksen jälkeen tarinasta pitää olla poistettuna 10% sanoista ja kaikki adverbit. Novelliin ei myöskään tule niin helposti jaariteltua kuin romaaniin, koska sanamäärä on aina mielessä.  Hyvä esimerkki tästä on novelli Forssa, joka pohjautuu täysin tositapahtumaan. Kirjoitustyön aikana pyrin koko ajan pitämään esillä sen, kuinka vähillä sanoilla saan kerrottua koko öisen kohtaamisen niin, että lukija saa saman surrealistisen tunteen kuin minä koin sinä yönä. Niinpä siitä tuli varsin lyhyt, mutta siitä on pidetty.

Oma lukunsa ovat sitten nuo flash fiction -tapaukset, alle 500 sanaan puristetut novellit. Näitä on mukana kolme, ja niistä Lordi Stantonin rykmentti voitti Flash500-palkinnon Englannissa syksyllä 2010. Tämän mittainen novelli on todella mielenkiintoinen kirjoitettava. Ympäristön luomiseen ei ole paljoa aikaa, se on luotava muutamalla sanalla. Kuvailu jää minimiin, kaiken on tultava esiin tapahtumien kautta. Dialogin paino on entistäkin suurempi, ja sen on vietävä tarinaa tavallista novellia selvemmin. Mieleen tulee 40-luvun amerikkalaisen elokuvan poliisin lakoninen lause: ”Just the facts, ma’am.”

Minusta novelli on pahasti aliarvostettu kirjallisuuden laji, enkä nyt puhu itsestäni. Novellin voi lukea lyhyessä ajassa, mutta hyvä novelli jää mieleen kuin romaani. Muistan tusinoittain Veikko Huovisen novellien teemoja, samoin kuin Asimovin, Bradburyn, Heinleinin, Lemin, ja Arthur C. Clarken scifitarinoita. Novelli on pieni kokonaisuus, mutta se saattaa kasvaa lukijan mielessä suuriinkin mittoihin. Iltalukemisena se on mainio – ei tarvitse odottaa että pitkä romaanin luku päättyy, vaan novellista saa alun, huipun ja lopun joskus jopa muutamassa sivussa. Novellikokoelmien suosio ei ole ollut kummoinen viime vuosina kuitenkaan, siksi jään kyllä kiinnostuneena odottamaan, minkälaisen vastaanoton Viisto valo saa.

Novellikokoelma Filtered Light

Novellikokoelma Filtered Light

Julkaisen kannen täällä heti, kun kustantaja toimittaa sellaisen minulle. Olen nähnyt kuvaidean, ja se on minusta vähintään yhtä hyvä kuin tuo englanninkielisen painoksen kansikuva. Seuraa tätä palstaa.