Hotelli Tulagi

Historiallista fiktiota Tyyneltä mereltä

Viiston valon tarinoiden taustat 2/4

Kuten tämän sarjan ensimmäisestä osasta jo luit, niin aiheiden kirjo on kyllä laaja – hankalampaa on selvittää se, minkä mittaisen tarinan aiheesta saisi. Joskus tuntuu, että tarinaa on alettava kirjoittaa ensin ja vasta sitten katsoa, mihin asti se vie. Tulee samanlainen olo kuin Urheiluruudun hiihtäjillä; tehdään oma hiihto ja katsotaan mihin se riittää. Pari kolme kertaa on käynyt niin, että tarinan loppu ei vain ota tullakseen, ja kun on saanut sen lopulta näkyviin, niin tarinasta ei olekaan mihinkään. Yhden tällaisen pitkäksi venyneen, HP Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan perustuvan tarinan lähetin luottolukijalleni luettavaksi, ja palaute oli lyhyt:

”Heikki, this is the biggest piece of sh*t you ever sent me.”

Palaan siihen teemaan kyllä jossain vaiheessa, kunhan toivun teilauksesta (sydänveri on jo lakannut vuotamasta).

Mikäpä siinä toisaalta, kirjoittaminen sinällään on tietenkin mukavaa. Joskus vaan miettii ammattikirjoittajia, että heillä on kyllä kadehdittava taito tuottaa tekstiä tarvittavat määrät. Minulta se ei onnistu. Saan silloin tällöin ajatuksen tarinasta, jonka aina merkitsen toki muistiin, mutta sen idean vieminen valmiiksi tarinaksi ei onnistui suinkaan joka kerralla. Kaikkiaan minulla on noin 35-40 valmista tarinaa ja ehkä 10 lupaavaa työn alla, mutta nämä tämän kokoelman 18 tarinaa ovat kaikki olleet valmiina jo kauan. Katsotaan mistä seuraavat neljä ovat saaneet alkunsa.

Hiilipohjainen

Science fiction on ollut minulle rakas taiteenlaji jo kauan. Kun sain kirjastokortin seitsemän vanhana, taivalsin kerran pari viikossa Lohikosken sivukirjastoon Jyväskylässä ja kävin kiinni lastenosastoon. Ensin luin Burroughsin Mars-kirjat, sitten löysinkin T. A. Engströmin Avaruuspallo-kirjat, ja sen jälkeen ei ollut paluuta. Kirjastosalin toisessa kulmassa oli luokka 84.2, jossa asustivat Arthur C. Clarke, Robert Heinlein, Ray Bradbury, Stanislaw Lem, ja tietenkin Isaac Asimov. Enpä tietenkään tajunnut Säätiö-trilogian hienoa rakennetta, tai Fahrenheit 451:n yhteiskuntakritiikkiä, mutta ne avaruusjutut veivät mennessään.

Hiilipohjainen on suoraa sukua niille elämyksille, jotka silloin sain. Ajatus Maassa vierailevasta oliosta, joka ei ole alkuunkaan kaltaisemme, on minusta ollut kiinnostava niin kauan kun olen ymmärtänyt sellaisen oleva mahdollinen. Ilmeisesti ainakin piihin voisi pohjautua kokonaan vieraita elämänmuotoja.

Draken kaava, jonka avulla on pyritty arvioimaan Maan ulkopuolisen elämän todennäköisyyttä, antaa tulokseksi aivan valtavan määrän elämälle mahdollisia planeettoja, että on likipitäen varma, ettemme ole yksin, ja tällä tarinalla otan kantaa siihen.

Valokuvan paikka

Tässä ollaan taas spekulatiivisen tarinan puolella. Pidän vanhahtavasta tarinankerronnasta, jossa lukijasta pidetään huolta, samoin kuin kertomuksista, joissa paine kattilassa kasvaa hitaasti mutta varmasti. Valokuva taas on minusta pieni ihme. Kun katsoo ensimmäisiä valokuvia 1800-luvun alkupuolelta ja miettii sitä, että kuvan ihmiset ovat oikeasti olleet olemassa, tehneet kuvassa näkyviä toimiaan ja miettineet kameraan katsoessaan, että viekö tuo kamera hänestä jotain mukanaan, niin Valokuvan paikka saattaa toimiakin.

Kiertelevä paholainen on toinen minua kiinnostava kirjallisuudessa silloin tällöin esiintyvä teema. Paholaisenkin on kehityttävä maailman mukana ja otettava käyttöön uudet keksinnöt, ajattelin kun kehittelin tätä tarinaa. Metsästys oli selkeä tapa tuoda nämä elementit yhteen.

Sillan yli

Tällä tarinalla on aivan selkeä lähtökohta, tuttavapariskunnan seinällä riippuva maalaus. Siinä on kuvattuna tummasävyinen akveduktin kaltainen silta, ja jostain syystä kuva viehätti minua paljon. Silta, synkkä virta, rajapinta, nämähän ovat spekulatiivisen fiktion vakiokalustoa, ja niinpä minusta oli aika helppoa kirjoittaa tämä nimenomainen tarina.

Perusrakenteeltaan tämä lienee verrattavissa tarinoihin Tuuli pilleissä ja Valokuvan paikka. Jos yritän objektiivisesti lukea tätä, niin luulen siinäkin olevan kaikuja Edgar Allan Poen tarinoista, tai ehkä jopa Shelleytä. Joskus olen miettinyt sitä, että mitä järkeä on kirjoittaa enää mitään, kun  kaikki on jo sanottu. Sitten muistan, että oktaavissa on kahdeksan säveltä ja musiikkia on silti Mozartista Benny Hillin tunnusmusiikkiin, joten ehkä sinne kirjallisuuden kaanoniin voi vieläkin pönkiä näillä tarinoilla.

Les Feuilles Mortes

Tässä palataan tilanteeltaan tosipohjaisuuteen, mutta varsinainen tarina koostuu taas useista elementeistä. Sattumalta tätä kirjoittaessani televisiossa on kuolematon Hyacinth Bucket, lausutaan Bukée, ja tarinassa on kyse ihmisen toiveesta tehdä todeksi jotain, jota ei ole, olla joku toinen. Hyacinth on koominen, mutta tässä on aiottu traagisuutta.

Mitä tulee tarinan nimeen ja hotellin jazz-ravintolaan, se oli taas aivan todellista. Paikallinen bändi osasi kaikki mahdolliset jazz-standardit ja otti mielellään toiveita kesken keikan.  Siitä sain sopivan paikan kehitellä tilannetta useampana iltana.

Yleisesti ottaen novelli on minusta kiinnostava muoto siksi, että lukija pitää saada innostumaan jo muutamalla lauseella, kun romaanissa siihen voi joskus käyttää kymmeniä sivuja. Novelli on päättynyt siihen mennessä jo aikaa sitten. Toisekseen tämä on eräänlainen koe siitä, mitä lukijat ajattelevat kahdesta novellista saman tilanteen ympärillä, mutta aivan eri lailla käsiteltyinä. Toivottavasti palautetta joskus tulee.


Tässäpä nämä, jatketaan osalla kolme kun keritään. Novelleja on vielä yhdeksän käsittelemättä.

2 Comments

  1. Asikkalantie 808
    Rantsalmi 58900
    Kiinnostavia kuvia tekemisen muodoista. Itse en ”scines” jutuista välitä, mutta fiktiot jotka peilaavat aikaa, niitä olen lukenut historian ohessa. Vaikka kyllä yksi tuli luettua Mailman ympäri 80 päivässä Jules Verne. Mutta siitä taitaa nykypäivänä osa olla tottakin.

    • Heikki Hietala

      marraskuu 28, 2016 at 2:29 pm

      Moi Artti! Kiva jos taustoittaminen vaikuttaa kiinnostavalta, saa nähdä sitten kuinka itse tarinat kun ne pikapuoliin saadaan kirjan kansiin.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

*

© 2017 Hotelli Tulagi

Theme by Anders NorenUp ↑