Aito kirja
Nyt kun Viisto valo on kaupassa ihan puusta tehtynä kirjanakin, on mukava jatkaa sen tarinoiden avaamista. Tässä tulee itsekin palanneeksi niihin tilanteisiin, joista aiheet ovat päähän pulpahtaneet, ja miettineeksi sitä, että on elämä sentään monimutkaista, -puolista, -syistä ja mielenkiintoista.
Katoavainen mies
Omar Khaijam on ihminen, joka jaksaa kiehtoa minua. Tulagin lukeneet muistavat hänet jo sen sivuilta. Isäni antoi minulle käteen kirjan ”Omarin malja” kun olin viidentoista kieppeillä, ja se vakuutti minut heti. Lyhyet nelisäkeet, ruba’it, mahduttavat pieneen sanamäärään valtavan, syvän ja vaikuttavan sanoman. Omarille ihminen on ihme, maailma samoin, ja maailman läpi vaeltaminen on suurinta mitä on. Tässä tarinassa halusin kertoa Omarista ihmisenä.
Omar oli matemaatikko myös, ja hänen kalenterinsa oli tarkempi kuin mikään muu sen ajan kalentereista. Silti hän ei pitänyt itseään mitenkään merkkihenkilönä, vaan vaeltajana, joka käy hyvin ilmi hänen nelisäkeistään. Se on sanottava, että nelisäkeiden käännökset ovat aina olleet hyvin vapaita, varsinkin ne kaksi ensimmäistä, jotka toivat Omarin länsimaiden tietoisuuteen. Edward Fitzgerald käytännössä kirjoitti runot uusiksi, Omarin henkeen tosin. Varhaisimman suomennoksen teki Toivo Lyy, ja se on minusta ollut aina hieno.
Lordi Stantonin rykmentti
Tässä on siitä harvinainen tarina, että muistan ihan tarkkaan, mistä idea tuli. Katsoin historiadokumenttia eräänä sunnuntaina ja siinä käsiteltiin belgialaisia vapaaehtoisia, jotka perkaavat 1. maailmansodan taistelukenttiä metalliromusta, räjähteistä ja kentälle jääneistä vainajista. Muuan etsijä löysi mudan keskeltä muutaman kangaskaistaleen, tinanappeja ja sitten yksikkötunnuksen LTH. Hän selvitti sitten arkistojen kautta, että kyseessä oli jonkun englantilaisen lordin itse varustamasta ratsuväkirykmentistä, olkoon vaikka Lord Thomson’s Horse (Regiment).
Tästä tuli mieleeni se, että juuri tuohon kohtaan oli jonkun nuoren miehen vaellus päättynyt. Englantilaisethan pitävät juuri 1900-luvun taitteessa syntynyttä sukupolvea kadotettuna, kun niin moni sen miehistä sai surmansa noissa järjettömissä hyökkäyksissä. Jotkut kuitenkin jäivät aina henkiin, ja siitä tämä flash fiction -muotoinen tarina kertoo lyhyessä, tiiviissä muodossa. Tämä on parhaiten kilpailuissa menestynyt tarinani, ainoa jolla on voitettu – syyskuussa 2010 se voitti Flash500-kilpailin Englannissa.
Pesänjako
Tässä palataan perinteisen kummitustarinan jäljille Clas Ohlsonin kautta. Nykyäänhän Youtube pursuaa kummitustenmetsästäjiä, joilla on mukanaan iso joukko erilaisia laitteita ja härveleitä, joilla kummitusten esiintymistä koetetaan varmentaa ja tuoda uskottavammaksi (vielä on näkemättä sellainen video, jossa näin todella olisi). Näistä tulin ajatelleeksi lämpökameraa, joka on keskeistä tarpeistoa noilla metsästysretkillä, mutta en tuonut sitä tarinaan vain kummitusta varten.
Mitä taas tulee siihen rakennukseen, jossa tarina tapahtuu, niin luulen, että meillä kaikilla on tiedossamme jokin paikka, joka karmii jollakin tavalla. Sitä on vaikea sanoa, miksi karmii, mutta kumminkin.
Lähettäjät
Pieni osa ilmasotakirjoistani
Historiallista spekulatiivista tarinaa tällä kertaa. Tulagissahan on kohtaus, jossa Don Wheeler palaa rajan takaa sanomaan Jackille, että kun hänen aikansa kerran tuli, niin Jackin pitäisi päästää irti
hänestä. Tähän rajapintaan tartutaan tällä kertaa Saksan yllä 1943, englantilaisten yöpommituslentojen muodossa. Kun olen tuota hetkeä pohdiskellut, jossa ihminen lakkaa olemasta nykymuodossaan lihaa ja verta, niin onko siinä hetkessä muuta kuin yhden ihmisen elämän päätös (Koskenniemen sanoin ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”), vai onko siinä joku auttamassa?
Asetelma sinällään oli tietenkin minulle helppo, sen takia että olen tuon aihepiirin tarkkaan kolunnut. Kirjoja kertyi Tulagia kirjoittaessa noin 80 ja niistä on osa vieläkin hyllyssä. Tuo Saksan moukarointi, jota USA ja Englanti pommituslaivueineen tekivät päivin öin, on minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoinen siksi, että enoni oli jatkosodan aikaan Saksassa yöhävittäjäkoulutuksessa ja toi sieltä tullessaan aidon 3. Valtakunnan ilmapuolustuskartan. Olen luovuttanut sen enoni muiden sota-aikaisten aineistojen kanssa Ilmavoimien museoon Tikkakoskelle.
Tämä tarina on julkaistu myös Usvassa, jossa ilmestyy spekulatiivisia novelleja ja joskus vähän pidempiäkin tarinoita. Sen arvostelu ilmestyi myöhemmässä lehdessä.
Valkoinen talja
Vuorikiipeily on laji, jota itse en uskaltaisi suurin surminkaan harrastaa, mutta joka kiehtoo minua loputtomiin. Luin jo nuorena tarinoita ensinousuista Matterhornille, Eigerille ja Himalajan 8 000 metrin vuorille (joita on 14), ja kirja Himalajan valloitus vuodelta 1962 on tullut luettua moneen kertaan, samoin kuin Heinrich Harrerin The White Spider.
Tarinan taustalla vaikuttaa myös Tintti Tiibetissä ja Amerikassa vuolaana virtaava kansantarusto Bigfooteista ja muista kryptozoologian piiriin kuuluvista otuksista. Vaikka olenkin sekä rationalisti että skeptikko, proosan tekijänä antaudun mielelläni erilaisten virtausten vietäväksi ja katson, millaisia tarinoita niiden piiristä voisi löytyä. Eihän se ole keneltäkään pois, jos päästää mielikuvituksen valloilleen.
***
Ja sitten onkin enää viisi tarinaa seuraavaan postaukseen.
Viimeisimmät kommentit